Savitaipale on erittäin aikainen perunalehtinen avomaantomaatti, joka ei kasva kovin korkeaksi mutta vaatii kuitenkin tuen. Voidaan kasvattaa yksirunkoisena varkaat poistaen tai pensastomaattina, jolloin jää matalammaksi. Ei ole perunarutonkestävä, mutta ehtii tehdä hyvin satoa ennen kuin rutto iskee. Punaiset hedelmät ovat pienehköjä, maultaan mietoja, miellyttävän tomaattisia. Kuten useimmilla avomaanlajikkeilla, kesän sääolosuhteet vaikuttavat huomattavasti makuun.Tämä kesä ei tuntunut olevan Savitaipaleelle otollinen,sen kukinta kärsi jonkinverran ja tottakai pensasmaisena tuntui jäävän tyystin avomaalla toisten jalkoihin,olin itse kovin pettynyt lajikkeeseen mutta aion antaa sille vielä mahdollisuuden,ehkäpä se loistaa tänä vuonna.
Alkukesän kukintahäikät kostautuivat kumman epämuodostuneina hedelminä ja alkuun ajattelinkin että lajike oli tyystin hukka hankinta.
Kesän mittaan tilanne kuitenkin rauhoittui ja ihan kelpo hedelmiäkin saatiin,eipä silti että ne olisi säväyttänyt kummemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti