Alice`s Dream tomaatti hämmensi toden teolla ja siksi en varmana osaa luvata onko minulla stabiilia kantaa kyseisestä tomaatista.Jos valitsisin vain yhden edustavan kuvan valikoimasta se menisi täydestä...kuitenkin tämän kesän 2 tainta tuottivat niin paljon eri hajontaa hedelmissä että pilkon tämän lajikkeen kohdalla osiin.
Alkuun Kasvihuoneessa oleva tomaatti tuotti hieman keskisuurta isompia tomaatteja,kauniilla antho hartioilla,koko hajonta oli kylläkin melkoista.
Myöhemmällä kaudella vielä koko putosi pienempään,mutta kukka/raakile muodostus oli runsasta.
Lajiketta jos tutkii kuvahaulla niin voi todeta että hajontaa on melkoisesti,aina suht.keltaisesta oranssiin ja oranssin punaisiin hedelmälihoihin...
Huolestuttavaa lajikkeessa oli ei vain koon muutokset,mutta myös selkeät värimuunnokset ja loppukaudella molemmissa taimissa oli sekä oranssinkeltaisia että punaisia tomaatteja joissa anthoa....
Loppukauden hedelmät pääosin luumuja,eikä alun pihveistä tietoakaan...
Mielenkiintoisen huomion tein myöhempää syksyllä myös maussa-en tiedä olenko itsekkin uneksinut tänä vuonna,sillä alun pihvien jälkeen kun hedelmäkoko pieneni niin maussa tapahtui niin iso notkahdus että en edes viitsinyt kerätä niitä suoraan kulutukseen vaan tuomitsin lajikkeen ns.romukoppaan
Hieman ennen alasleikkuuta (nämä puskivat hedelmää aivan tolkuttomasti) maistoin kuitenkin uudelleen ja yllätys oli valtava,sillä syys pimeät olivat antaneet tomaateille makeutta ja makua aivan käsittämättömällä tavalla! Näin sitä oppii kantapään kautta ettei liian hätäisiin johtopäätöksiin kannata sortua!
Ehkäpä on ihan mukava pitää kasvatuksessa myös näitä itseä haastavia ja ihmetystä herättäviä lajikkeita...
Ehkäpä Liisa uneksi vain tälläistä tänä suvena ja jonain toisena vuonna sitten muuta...
Laitan loppuun vielä kuvat vertailun vuoksi näistä luumuiksi kutistuneista hedelmistä ja kahdesta väri variaatiosta.
Täytyy sanoa etten vieläkään tiedä mitä ajatella tästä tomaatista...
Ei se ole mitä odotin...
Muttei myöskään paha
tai ruma
vain hieman erinlainen tapaus
joten jääköön sellaiseksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti