lauantai 15. toukokuuta 2021

Olipa kerran pieni kasvihuone ja keittiö yrttimaa

 Ajattelin laittaa postauksen koskien tuota alkuperäistä pikkupiha aluetta joissa sijaitsee siis Pieni kasvihuone kierrätysmateriaaleista ja sen yhteyteen halusin pikku pihan yrteille jotka olisivat nelijalkaisilta suojassa.

Aikaa on vierähtänyt ja monet yrtit kuten mäkimeirami,minttu,sitruunamelissa olivat jo aivan yli kasvaneet tilaan nähden joten pikkuhiljaa jo viime vuonna siirtelin niitä parempaan ja väljempään paikkaan pihalla.

Vain altaan Laventelit sekä muutama muu jäi siirtämättä.Ei muuta kun tuumasta toimeen!

Siirtopaikka oli selvillä eli vanhan pihalla kulkevan tien poskeen joka sijaitsee lavakaulus alueeni taustalla,yhtä rikan täyttämää ryteikköä joka uhkaavasti läheni parsapenkkiäni...


Kuva vähän nurin niskoin jo valmistuvasta penkistä,mutta antanee siis sijaintikuvaa.

Ennen kuin tähän päästiin meni liki viikko,sillä totesin parhainman ratkaisun olevan kohottaa alue kivimuurilla ja toki kerätä reunan seulakivet ja rikat pois sekä kitkeä alue.

Eihän sekään nappiin mennyt,sillä lähes kaikista vempeleistä oli kumit tyhjinä,vanha uskollinen kottikärry sai ilmaa mutta työntökärryihin jouduin hommaamaan uudet kovamuoviset kumit.

Ei ehkä näytä kummoselta sellaisesta joka on nähnyt hienoja kivimuureja, mutta tämä on Minun! Ja ei tarvii auttaa! Kivet siirtyy yksi kerrallaan ja välillä maataan pitkin pituuttaan ja manataan! Ei se vaadi kun tahtotilan että maa siirtyy, eikös vaan!

Laventeleita olikin paljon enemmän kuin luulin ja pari jäi ylikin penkistä,lisäksi kiven reunaan siirsin timjamia ja väleihin muutamia kuukausimansikoita,jatkossa ajattelin viskoa sinne kaikki kitkemäni aho-mansikatkin ja settihän on valmis.

Mutta palataanpa hetkeksi siihen missä nämä kasvoivat aiemmin-


Kevät ankeat kuvat on värejä vailla.Laventeli penkkini on siis ollut suihkulähde altaan reunalla,pituutta n.2m tai alle ja multatila vain n.20cmx20cm joissain kohtia allekin.

Toisella puolella rajaa allasmuovi mutta pohja on ollut vain soran päällä.

Hyvin on Laventeli tykännyt olla,sillä puskat olivat jo niin massiivisia että piti tosissaan käyttää muskeleita saada ne ylös.

Yhdessä oli myös vihdoin lumikuorma katkonut oksia,osittain siitä syystä halusinkin siirtää ne sillä talvisin mönkkäri jostain kumman syystä on ottanut paikan kolatakseen lumia....

Laventelin voi myös leikata alas vuosittain,etenkin jos havittelee laventeli niittyä,mutta näillä nelijöillä mitä itsellä käytössä niin en ole sitä halunnut...


Ja kyllähän nyt tuollainen massiivinen puska on aina jotain, eikös vaan!

Laittanen kuvia,mikäli en niitä kevät tiimellyksessä saanut hengiltä ja pääsevät kukkaan!

Vaikka tilaan olisikin saanut tungettua kaikki puskat,päätin laittaa ne kohtuu väljästi ja kylvää siementä lisäksi.

Josta päästäänkin tähän aamuun.

Voi ei ! 

Tomaattien paikkojen etsiminen on vielä työn alla.

Työstän lisäksi lava-aluetta.

Illalla katsoin lähes tyhjennettyä loossia,eli tuon pikku kasvihuoneen aluetta ja päätin että huomenna istutan pienempiä Dwarf taimia penkkiin,suojaiselle pihalle missä mikroilmasto niitä hellii..

Aamulla muistin pari puskaa Laventeleita ja päätin aloittaa ruukuttamalla ne....

Silmissä siinteli jo suojaisa välimerellinen kesäkeidas ja kummastelin miksi mieheni oli tuonut hiiligrillin alueelle,ehkäpä Grillimaestrolle oma tila alueelle...paitsi ei tänne mahdu!

Kiveys on alunperin tehty kahitiilistä,sillä en mistään löytänyt parempia,kierrätys periaatteella siis käytin mitä sain ja jatkoin loput seulakivillä.

Nyt niitä tiiliä olisi...

Ne on jo ollut kokeena muualla ja purettukkin kun idea ei toiminut,eli kun sen vision saa niin A) kaivetaan seulakivet pois,viedään sokkelin viereen(monettakohan kertaa)

Tullessa tuodaan hiekkaa tietty käytäville,kuka sitä nyt tyhjää kärryä kulettelisi?

Vasemmalla reunalla riehaantunut ketoneilikka saa lähteä ja vielä oli unohtunut mm.sitruunatimjami joka päätyi ruukkuun.

Kuuden tunnin jälkeen kiveys on vieläkin kesken,mutta edistyy...

Sain jopa 8 pienempää Dwarf taimea paikalleen,sekä hieman basilikaa ja samettikukkaa väleihin.Jee! ruukut vähenee...

En tiedä näkeekö kuvasta mutta olin siirtänyt hieman ruosteista charmia reunaan ajatuksena vapauttaa Purple maissit pois pikku ruukuista kunnes iski piheys...

Joka tapauksessa muurin etu-reunaan.(harmillisen varjoisa maan tasossa) iso liki 2m laatikko johon suunnittelin laittavani kesäkurpitsaa-kurpitsa+maissi+papu hmmm...

Paitsi että -laatikko pitäisi saada siirrettyä.

Ja vieläpä täytettyä-mikä tarkoittaa kitkentää  ja haravointia...

Ja jossain varmasti olisi loppumatkalle tiiliä,joskin maa on melko kalteva.(aikoinaan loppui kivituhka kesken) silti se olisi hyvä tehdä.Siis jos meinaa nuo muutaman maissin saada multaan,kesäkurpitsaa en ole edes vielä kylvänyt....

Loppu lauseena sanottakoon että mikäli joku tietää mikä tämä vaivani on ja peräti lääkkeen siihen,voi kertokaa se minulle!